Kuvanveistossa lopputulos määrää käytettävän materiaalin

Maailman ensimmäinen kuvanveistäjä lienee ollut henkilö, joka otti käsiinsä märkää savea, puristeli sitä käsissään jonkin muotoiseksi ja nosti lopputuloksen aurinkon kuivumaan. Kivikaudelta asti on säilynyt joitakin savisia ja kivisiä patsaita, kuten naishahmoja esittäviä, sekä puisia veistoksia. Kuvanveiston kultakausi alkoi antiikin Kreikasta, jonka temppeleihin ja palatseihin haluttiin marmoripatsaita jumalista, jumalattarista ja hallitsijoista. Nykypäivään mennessä kuvanveistoon on tullut monia uusia tyylisuuntia ja menetelmiä, mutta perinteiset työtavat ovat edelleen suosiossa.

Savea, paperimassaa ja kipsiä voi muotoilla vaikka sormilla

Kuvanveiston materiaalit voidaan jakaa karkeasti kahteen lajiin: niihin, joista voidaan vain poistaa ainetta ja niihin, joihin voidaan myös lisätä ainetta. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat esimerkiksi puu, marmori ja graniitti. Toiseen ryhmään kuuluvat esimerkiksi savi, kipsi, paperimassa, lasikuitu ja hitsattavat teräkset.

Kuvanveiston työvälineet riippuvat käytettävistä materiaaleista. Marmorin veistämiseen on vuosituhansien aikana kehitetty juuri tälle materiaalille sopivat taltat, vasarat ja muut työkalut. Graniittityökalut ovat hiukan toisenlaisia. Saven muotoilemiseen taas käytetään sormia ja erilaisia lastoja. Puuta veistäessä käytetään monenlaisia puutyökaluja taltoista moottorisahoihin ja hiomakoneisiin, riippuen käytettävän materiaalin koosta ja lopputulokseksi halutusta tyylistä.

Valamiseen tarvitaan malli

Valamalla toteutettaviin veistoksiin tarvitaan malli, jonka voi tehdä esimerkiksi puusta, savesta tai plastoliinista tai yhdistämällä eri materiaaleja. Mallin ympärille tehdään avattava muotti, yleensä kipsistä tai silikonipohjaisista, kumimaisista aineista. Mallin poistamisen jälkeen muotti öljytään ja kasataan, minkä jälkeen sinne voidaan valaa esimerkiksi kipsiä, polymeereiksi kovettuvia hartseja tai sementtiä. Jälkimmäisestä voidaan valmistaa suuriakin veistoksia, mutta ennen valua on rakennettava riittävän tukeva raudoitus. Kipsi on omimmillaan reliefeissä tai muodoltaan yksinkertaisissa teoksissa. Mitään siroa tai ohutta kipsistä ei kannata yrittää valmistaa, koska se on hyvin haurasta.

Metallivalu vaatii aikaa ja osaamista

Metallien valaminen eroaa muusta valamisesta siksi, että sulat metallit ovat niin kuumia, että tavallisemmat muottimateriaalit eivät kestä niitä. Taideteoksia valetaan käytännössä kahdella menetelmällä, hiekkavalulla ja katoavan vahan menetelmällä.

Hiekkavalussa tehdään teoksesta ensin puinen malli, jonka ympärille kasataan muotti junttaamalla valuhiekkaa valukehykseen. Muotista tehdään kaksiosainen, jolloin malli on helposti poistettavissa. Valuhiekkoja on monenlaisia, mutta kaikissa on hiekkaa ja sidosaineita, kuten öljyä ja hartseja.

Katoavan vahan menetelmässä mallin ympärille tehdään aluksi kipsimuotti, joka voidaan helposti purkaa osiin. Malli poistetaan, muotti öljytään ja se täytetään kuumalla vahalla, joka jähmettyessään saa mallin muodon. Muotti poistetaan ja vahamalli upotetaan hiekkaan, joka toimii muottina sulalle metallille. Käytettävästä metallista riippuen vaha joko poistuu, kun metalli kaadetaan sisään, tai se sulatetaan ja valutetaan pois etukäteen muottia kuumentamalla. Metallin valamisen jälkeen muottihiekka kopistellaan pois ja teos viimeistellään. Vahamallin lailla toimii myös EPS-levystä tai muusta vaahtomuovista tehty malli, jonka metalli sulattaa pois tieltään. Muotiksi riittää peltiämpäri, johon kaadetaan hiekkapuhallushiekkaa.

Metallivalu vaatii laitteet ja apuvälineet, joilla metalli voidaan sulattaa ja kaataa muottiin. Siksi moni taiteilija teettääkin sen osan työstä taidevalimoissa.

Kirpparilöydöistä voi tehdä esinekoosteita

Yksi 1900-luvulla syntynyt kuvanveistotekniikka on esinekooste, jossa rakennetaan olemassa olevista esineistä taiteellisia kokonaisuuksia. Etenkin toisiinsa liittymättömien esineiden yhdistäminen luo teoksiin uudenlaisia merkityksiä. Materiaalia esinekoosteisiin voi etsiä esimerkiksi